Espoonlahden Vihreät – ELVI ry

Valtuustopuheeni psykiatristen sairaanhoitajien osaamisen hyödyntämisestä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kiitos tästä valtuustoaloitteesta ja perusteellisesta vastauksesta siihen.Näen, että vastauksessa kuvatulla tavalla meidän täytyy aivan ensisijaisesti kyetä vahvistamaan opiskeluhuollon resursseja. Uusimmassa s...


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kiitos tästä valtuustoaloitteesta ja perusteellisesta vastauksesta siihen.

Näen, että vastauksessa kuvatulla tavalla meidän täytyy aivan ensisijaisesti kyetä vahvistamaan opiskeluhuollon resursseja. Uusimmassa suomenkielisessa opetuksen arviointiraportissa myös kuvataan hyvin kuraattori- ja psykologiresurssien lisäämisen tarvetta ja näiden ammattiryhmien nykyistä työkuormaa. On hyvä, että ensi vuoden talousarvioon on saatu lisävakansseja ja mitä ilmeisemmin tällä tiellä on jatkettava myös ensi vuonna, koska nämäkin lisävakanssit kattavat vasta väestönkasvun aiheuttaman tarpeen.

Psykiatrisille sairaanhoitajille on varmasti tarvetta ja ideaalitilanteessa heitä olisi vieläkin enemmän jalkaantuneina kouluille. Ylipäätänsä tämä kehityssuunta, että apua saa mahdollisimman lähellä koulua ja kotia ja kaikin puolin matalalla kynnyksellä on hyvä. Erityisen tärkeänä pidän kuitenkin jo olemassa olevien rakenteiden eli edellä mainitun oppilashuollon ja myös siihen kuuluvien kouluterveydenhoitajien edelleen kouluttamisen käyttämään hyväksi todettua IPC-mallia (interpersoonallisen terapian lyhytversio nuorten masennusoireisiin) vahvistamista sekä hoitoketjujen kuntoon saamista.

Opiskeluhuollon resurssien tulisi olla sillä tasolla, että aikaa on myös yhteisölliseen työhön. Haluankin lopuksi korostaa sitä, että hoidon tarjoamisen ohella mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ennaltaehkäisy on äärimmäisen tärkeää.

Nuoruusikä on mielenterveyden häiriöiden kehittymiselle kriittistä aikaa ja siksi paitsi apua on saatava nopeasti, niin on myös luotava sellaisia opiskelu- ja elinympäristöjä, jotka eivät ruoki, vaan vähentävät pahoinvointia. Koulukiusaamisen ja yksinäisyyden torjunta, tunne- ja sosiaalisten taitojen opettaminen ja kannustaminen itsestä hyvää huolta pitämiseen ovat erittäin tärkeitä. Jokaisen nuoren pitäisi voida kokea, että hän on arvokas omana itsenään, suorituksista riippumatta.