Espoonlahden Vihreät – ELVI ry

Ongelmien tunnistamisesta tekoihin


Kirjoitus on julkaistu ensin Kuntalehden blogissa.

Meillä oli 10.11 maanantaina valtuustoryhmän kokouksessa vierailemassa puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö. Sain pitää lennosta lyhyen katsauksen sosiaali- ja terveyspoliittisiin asioihin Espoossa.

Kesken selostustani kiinnitin huomiota siihen, että puheenvuoroni sisältö on kovin negatiivinen. "Ikärakenne on vielä hyvä, mutta väestö ikääntyy nopeasti.. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 70 prosenttia vuodessa.. Erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen budjettiylitys on tänä vuonna yhteensä puolikkaan veroprosentin korotuksen verran."

Muistutin myös siitä, että hyvinvointivaltio vaatii korkeaa työllisyysastetta. Meidän on puolueenakin panostettava vielä nykyistä enemmän uusien työpaikkojen luomiseen.

Keskustelun jatkuessa muutama ryhmämme jäsen toikin esille sen, että sellaisesta jatkuvasta kurjistumispuheesta pitää myös päästä eroon, negatiivisuuden ruokkiminen ei auta.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Varsinkin sellainen ylhäältä alaspäin tapahtuva kriisitietoisuuden luomispuhe ärsyttää minuakin. Ja sellainen ajattelu, että ollakseen älykäs, ihmisen pitää olla kriittinen. Kyky tuoda valoa on arvokkainta.

Samalla aloin ajattelemaan sitä, miten erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen luottamushenkilönä on kuitenkin kunnallispolitiikassa vaikea olla latelematta ei-niin-positiivisia faktoja. Tämä on toimiala, jossa kustannuskehitys on voimakasta suhteessa verotuloihin, jossa työllisyysasteen ja huoltosuhteen heikkenemisen vaikutukset oikeasti näkyvät ja samaan aikaan se toimiala, jolla pitäisi kyetä luomaan lisääntyvää hyvinvointia.

Hieman karrikoiden: kulttuuripuolen luottamushenkilö miettii, miten saadaan uusi teatteritalo. Jos talo viivästyy, se on ikävää, mutta ei siihen kukaan kuole. Sosiaali- ja terveyspuolen päättäjä miettii sitä, miten hoitojonot pidetään sellaisina, että ihmiset pääsevät ajoissa lääkäriin, millaisin toimin vähennetään lasten kokemaa väkivaltaa ja miten kotona asuva muistisairas vanhus saisi hyvää hoitoa.

Jos päättäjä ei tällä sektorilla olisi huolissaan siitä, että palveluiden rahoittaminen vaikuttaa olevan jatkuvasti suurempi haaste, se olisi suorastaan omituista. Kaikki meistä haluavat esimerkiksi säällisen vanhustenhoidon. Se ei onnistu vain toimintaa kehittämällä, se vaatii myös rahaa, joka muutetaan hoitohenkilöstöksi. Ja onnistuakseen se tulee vaatimaan lähitulevaisuudessa -samaan aikaan kuin työllisten määrä on nykyistä pienempi- huomattavasti nykyistä enemmän määrärahoja, koska vanhusikäisen väestön määrä on paljon nykyistä suurempi. Vuonna 2020 yli 85-vuotiaita espoolaisia on 60% enemmän kuin nyt. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on todennäköisesti maailman paras. Sen haluaisi säilyttää tulevillekin sukupolville.

Ja sanottakoon, että taide ja kulttuuri on myös tietenkin tärkeää. Myös sen puolen priorisointien tekeminen on hankalaa. Mutta erilaista.

Joissain toisissa yhteyksissä on huomattavasti paljon helpompaa puhua positiivisia. Negatiivisuuden tilannesidonnaisuus pätee varmaan elämässä muutenkin. Jos ihminen on nähnyt tai näkee ympärillään paljon uhkakuvia, voi kyseisessä tilanteessa olla vaikeaa olla positiivinen.

Monesti ongelma on myös sanottava ääneen ennen kuin sitä voi alkaa ratkoa.

Mutta sitten pitää alkaa toimia. Ja tämä pitäisi muistaa. Pelkkä ongelmien ääneen sanominen ei auta mitään.

Eikä myöskään tehdä paniikkiratkaisuja. Erityisen hölmöä on keskittyä vain lakisääteisiin asioihin ja esimerkiksi leikata ennaltaehkäisevistä palveluista.

Yksi hienoimmista hetkeen kuulemistani asioista on Lohjan Kulttuuripajatoiminta. Kyseessä on uusi nuorten mielenterveyskuntoutujien ryhmämuotoinen toimintamalli, joka perustuu merkitykselliseen yhdessä tekemiseen. Systeemi eroaa tavanomaisista hoito- ja kuntoutuskäytänteistä ja on tuottanut hienoja tuloksia töihin ja opiskelemaan hakeutumisessa -mutta oli silti lakkautusuhan alla. Tämä on huonoin vaihtoehto. Kunta karsii kaikki uudet innovaatiot ja ylimääräiset kokeilut, vaikka lopputulos tulisi kalliimmaksi. Säästäminen on liian helppoa aloittaa projekteista ja käynnissä olevista kokeiluista tai tarpeellisista ostopalveluista, kuten Espoon Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen tuen lakkauttaminen. Sen sijaan kaikki pitäisi perustua harkintaan ja seurausten miettimiseen. Mihin sijoittamalla saadaan suurin hyötysuhde?

Ja valtion tasolla pyrkiä luomaan niitä uusia työpaikkoja. Ville Niinistö puhui siitä, miten perinteisen teollisuuden tilalle voi tulla töitä uusiutuvan energian ja cleantechin tiimoilta. Tämä on ollut muualla maailmassa mahdollista, se on Suomessakin.

Yritän itsekin nyt keskittyä enemmän ratkaisuihin ongelmien tunnistamisen sijaan.


Kirjoitus on julkaistu ensin Kuntalehden blogissa.

Meillä oli 10.11 maanantaina valtuustoryhmän kokouksessa vierailemassa puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö. Sain pitää lennosta lyhyen katsauksen sosiaali- ja terveyspoliittisiin asioihin Espoossa.

Kesken selostustani kiinnitin huomiota siihen, että puheenvuoroni sisältö on kovin negatiivinen. "Ikärakenne on vielä hyvä, mutta väestö ikääntyy nopeasti.. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 70 prosenttia vuodessa.. Erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen budjettiylitys on tänä vuonna yhteensä puolikkaan veroprosentin korotuksen verran."

Muistutin myös siitä, että hyvinvointivaltio vaatii korkeaa työllisyysastetta. Meidän on puolueenakin panostettava vielä nykyistä enemmän uusien työpaikkojen luomiseen.

Keskustelun jatkuessa muutama ryhmämme jäsen toikin esille sen, että sellaisesta jatkuvasta kurjistumispuheesta pitää myös päästä eroon, negatiivisuuden ruokkiminen ei auta.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Varsinkin sellainen ylhäältä alaspäin tapahtuva kriisitietoisuuden luomispuhe ärsyttää minuakin. Ja sellainen ajattelu, että ollakseen älykäs, ihmisen pitää olla kriittinen. Kyky tuoda valoa on arvokkainta.

Samalla aloin ajattelemaan sitä, miten erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen luottamushenkilönä on kuitenkin kunnallispolitiikassa vaikea olla latelematta ei-niin-positiivisia faktoja. Tämä on toimiala, jossa kustannuskehitys on voimakasta suhteessa verotuloihin, jossa työllisyysasteen ja huoltosuhteen heikkenemisen vaikutukset oikeasti näkyvät ja samaan aikaan se toimiala, jolla pitäisi kyetä luomaan lisääntyvää hyvinvointia.

Hieman karrikoiden: kulttuuripuolen luottamushenkilö miettii, miten saadaan uusi teatteritalo. Jos talo viivästyy, se on ikävää, mutta ei siihen kukaan kuole. Sosiaali- ja terveyspuolen päättäjä miettii sitä, miten hoitojonot pidetään sellaisina, että ihmiset pääsevät ajoissa lääkäriin, millaisin toimin vähennetään lasten kokemaa väkivaltaa ja miten kotona asuva muistisairas vanhus saisi hyvää hoitoa.

Jos päättäjä ei tällä sektorilla olisi huolissaan siitä, että palveluiden rahoittaminen vaikuttaa olevan jatkuvasti suurempi haaste, se olisi suorastaan omituista. Kaikki meistä haluavat esimerkiksi säällisen vanhustenhoidon. Se ei onnistu vain toimintaa kehittämällä, se vaatii myös rahaa, joka muutetaan hoitohenkilöstöksi. Ja onnistuakseen se tulee vaatimaan lähitulevaisuudessa -samaan aikaan kuin työllisten määrä on nykyistä pienempi- huomattavasti nykyistä enemmän määrärahoja, koska vanhusikäisen väestön määrä on paljon nykyistä suurempi. Vuonna 2020 yli 85-vuotiaita espoolaisia on 60% enemmän kuin nyt. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on todennäköisesti maailman paras. Sen haluaisi säilyttää tulevillekin sukupolville.

Ja sanottakoon, että taide ja kulttuuri on myös tietenkin tärkeää. Myös sen puolen priorisointien tekeminen on hankalaa. Mutta erilaista.

Joissain toisissa yhteyksissä on huomattavasti paljon helpompaa puhua positiivisia. Negatiivisuuden tilannesidonnaisuus pätee varmaan elämässä muutenkin. Jos ihminen on nähnyt tai näkee ympärillään paljon uhkakuvia, voi kyseisessä tilanteessa olla vaikeaa olla positiivinen.

Monesti ongelma on myös sanottava ääneen ennen kuin sitä voi alkaa ratkoa.

Mutta sitten pitää alkaa toimia. Ja tämä pitäisi muistaa. Pelkkä ongelmien ääneen sanominen ei auta mitään.

Eikä myöskään tehdä paniikkiratkaisuja. Erityisen hölmöä on keskittyä vain lakisääteisiin asioihin ja esimerkiksi leikata ennaltaehkäisevistä palveluista.

Yksi hienoimmista hetkeen kuulemistani asioista on Lohjan Kulttuuripajatoiminta. Kyseessä on uusi nuorten mielenterveyskuntoutujien ryhmämuotoinen toimintamalli, joka perustuu merkitykselliseen yhdessä tekemiseen. Systeemi eroaa tavanomaisista hoito- ja kuntoutuskäytänteistä ja on tuottanut hienoja tuloksia töihin ja opiskelemaan hakeutumisessa -mutta oli silti lakkautusuhan alla. Tämä on huonoin vaihtoehto. Kunta karsii kaikki uudet innovaatiot ja ylimääräiset kokeilut, vaikka lopputulos tulisi kalliimmaksi. Säästäminen on liian helppoa aloittaa projekteista ja käynnissä olevista kokeiluista tai tarpeellisista ostopalveluista, kuten Espoon Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen tuen lakkauttaminen. Sen sijaan kaikki pitäisi perustua harkintaan ja seurausten miettimiseen. Mihin sijoittamalla saadaan suurin hyötysuhde?

Ja valtion tasolla pyrkiä luomaan niitä uusia työpaikkoja. Ville Niinistö puhui siitä, miten perinteisen teollisuuden tilalle voi tulla töitä uusiutuvan energian ja cleantechin tiimoilta. Tämä on ollut muualla maailmassa mahdollista, se on Suomessakin.

Yritän itsekin nyt keskittyä enemmän ratkaisuihin ongelmien tunnistamisen sijaan.

Ongelmien tunnistamisesta tekoihin


Kirjoitus on julkaistu ensin Kuntalehden blogissa.

Meillä oli 10.11 maanantaina valtuustoryhmän kokouksessa vierailemassa puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö. Sain pitää lennosta lyhyen katsauksen sosiaali- ja terveyspoliittisiin asioihin Espoossa.

Kesken selostustani kiinnitin huomiota siihen, että puheenvuoroni sisältö on kovin negatiivinen. "Ikärakenne on vielä hyvä, mutta väestö ikääntyy nopeasti.. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 70 prosenttia vuodessa.. Erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen budjettiylitys on tänä vuonna yhteensä puolikkaan veroprosentin korotuksen verran."

Muistutin myös siitä, että hyvinvointivaltio vaatii korkeaa työllisyysastetta. Meidän on puolueenakin panostettava vielä nykyistä enemmän uusien työpaikkojen luomiseen.

Keskustelun jatkuessa muutama ryhmämme jäsen toikin esille sen, että sellaisesta jatkuvasta kurjistumispuheesta pitää myös päästä eroon, negatiivisuuden ruokkiminen ei auta.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Varsinkin sellainen ylhäältä alaspäin tapahtuva kriisitietoisuuden luomispuhe ärsyttää minuakin. Ja sellainen ajattelu, että ollakseen älykäs, ihmisen pitää olla kriittinen. Kyky tuoda valoa on arvokkainta.

Samalla aloin ajattelemaan sitä, miten erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen luottamushenkilönä on kuitenkin kunnallispolitiikassa vaikea olla latelematta ei-niin-positiivisia faktoja. Tämä on toimiala, jossa kustannuskehitys on voimakasta suhteessa verotuloihin, jossa työllisyysasteen ja huoltosuhteen heikkenemisen vaikutukset oikeasti näkyvät ja samaan aikaan se toimiala, jolla pitäisi kyetä luomaan lisääntyvää hyvinvointia.

Hieman karrikoiden: kulttuuripuolen luottamushenkilö miettii, miten saadaan uusi teatteritalo. Jos talo viivästyy, se on ikävää, mutta ei siihen kukaan kuole. Sosiaali- ja terveyspuolen päättäjä miettii sitä, miten hoitojonot pidetään sellaisina, että ihmiset pääsevät ajoissa lääkäriin, millaisin toimin vähennetään lasten kokemaa väkivaltaa ja miten kotona asuva muistisairas vanhus saisi hyvää hoitoa.

Jos päättäjä ei tällä sektorilla olisi huolissaan siitä, että palveluiden rahoittaminen vaikuttaa olevan jatkuvasti suurempi haaste, se olisi suorastaan omituista. Kaikki meistä haluavat esimerkiksi säällisen vanhustenhoidon. Se ei onnistu vain toimintaa kehittämällä, se vaatii myös rahaa, joka muutetaan hoitohenkilöstöksi. Ja onnistuakseen se tulee vaatimaan lähitulevaisuudessa -samaan aikaan kuin työllisten määrä on nykyistä pienempi- huomattavasti nykyistä enemmän määrärahoja, koska vanhusikäisen väestön määrä on paljon nykyistä suurempi. Vuonna 2020 yli 85-vuotiaita espoolaisia on 60% enemmän kuin nyt. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on todennäköisesti maailman paras. Sen haluaisi säilyttää tulevillekin sukupolville.

Ja sanottakoon, että taide ja kulttuuri on myös tietenkin tärkeää. Myös sen puolen priorisointien tekeminen on hankalaa. Mutta erilaista.

Joissain toisissa yhteyksissä on huomattavasti paljon helpompaa puhua positiivisia. Negatiivisuuden tilannesidonnaisuus pätee varmaan elämässä muutenkin. Jos ihminen on nähnyt tai näkee ympärillään paljon uhkakuvia, voi kyseisessä tilanteessa olla vaikeaa olla positiivinen.

Monesti ongelma on myös sanottava ääneen ennen kuin sitä voi alkaa ratkoa.

Mutta sitten pitää alkaa toimia. Ja tämä pitäisi muistaa. Pelkkä ongelmien ääneen sanominen ei auta mitään.

Eikä myöskään tehdä paniikkiratkaisuja. Erityisen hölmöä on keskittyä vain lakisääteisiin asioihin ja esimerkiksi leikata ennaltaehkäisevistä palveluista.

Yksi hienoimmista hetkeen kuulemistani asioista on Lohjan Kulttuuripajatoiminta. Kyseessä on uusi nuorten mielenterveyskuntoutujien ryhmämuotoinen toimintamalli, joka perustuu merkitykselliseen yhdessä tekemiseen. Systeemi eroaa tavanomaisista hoito- ja kuntoutuskäytänteistä ja on tuottanut hienoja tuloksia töihin ja opiskelemaan hakeutumisessa -mutta oli silti lakkautusuhan alla. Tämä on huonoin vaihtoehto. Kunta karsii kaikki uudet innovaatiot ja ylimääräiset kokeilut, vaikka lopputulos tulisi kalliimmaksi. Säästäminen on liian helppoa aloittaa projekteista ja käynnissä olevista kokeiluista tai tarpeellisista ostopalveluista, kuten Espoon Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen tuen lakkauttaminen. Sen sijaan kaikki pitäisi perustua harkintaan ja seurausten miettimiseen. Mihin sijoittamalla saadaan suurin hyötysuhde?

Ja valtion tasolla pyrkiä luomaan niitä uusia työpaikkoja. Ville Niinistö puhui siitä, miten perinteisen teollisuuden tilalle voi tulla töitä uusiutuvan energian ja cleantechin tiimoilta. Tämä on ollut muualla maailmassa mahdollista, se on Suomessakin.

Yritän itsekin nyt keskittyä enemmän ratkaisuihin ongelmien tunnistamisen sijaan.


Kirjoitus on julkaistu ensin Kuntalehden blogissa.

Meillä oli 10.11 maanantaina valtuustoryhmän kokouksessa vierailemassa puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö. Sain pitää lennosta lyhyen katsauksen sosiaali- ja terveyspoliittisiin asioihin Espoossa.

Kesken selostustani kiinnitin huomiota siihen, että puheenvuoroni sisältö on kovin negatiivinen. "Ikärakenne on vielä hyvä, mutta väestö ikääntyy nopeasti.. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 70 prosenttia vuodessa.. Erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen budjettiylitys on tänä vuonna yhteensä puolikkaan veroprosentin korotuksen verran."

Muistutin myös siitä, että hyvinvointivaltio vaatii korkeaa työllisyysastetta. Meidän on puolueenakin panostettava vielä nykyistä enemmän uusien työpaikkojen luomiseen.

Keskustelun jatkuessa muutama ryhmämme jäsen toikin esille sen, että sellaisesta jatkuvasta kurjistumispuheesta pitää myös päästä eroon, negatiivisuuden ruokkiminen ei auta.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Varsinkin sellainen ylhäältä alaspäin tapahtuva kriisitietoisuuden luomispuhe ärsyttää minuakin. Ja sellainen ajattelu, että ollakseen älykäs, ihmisen pitää olla kriittinen. Kyky tuoda valoa on arvokkainta.

Samalla aloin ajattelemaan sitä, miten erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen luottamushenkilönä on kuitenkin kunnallispolitiikassa vaikea olla latelematta ei-niin-positiivisia faktoja. Tämä on toimiala, jossa kustannuskehitys on voimakasta suhteessa verotuloihin, jossa työllisyysasteen ja huoltosuhteen heikkenemisen vaikutukset oikeasti näkyvät ja samaan aikaan se toimiala, jolla pitäisi kyetä luomaan lisääntyvää hyvinvointia.

Hieman karrikoiden: kulttuuripuolen luottamushenkilö miettii, miten saadaan uusi teatteritalo. Jos talo viivästyy, se on ikävää, mutta ei siihen kukaan kuole. Sosiaali- ja terveyspuolen päättäjä miettii sitä, miten hoitojonot pidetään sellaisina, että ihmiset pääsevät ajoissa lääkäriin, millaisin toimin vähennetään lasten kokemaa väkivaltaa ja miten kotona asuva muistisairas vanhus saisi hyvää hoitoa.

Jos päättäjä ei tällä sektorilla olisi huolissaan siitä, että palveluiden rahoittaminen vaikuttaa olevan jatkuvasti suurempi haaste, se olisi suorastaan omituista. Kaikki meistä haluavat esimerkiksi säällisen vanhustenhoidon. Se ei onnistu vain toimintaa kehittämällä, se vaatii myös rahaa, joka muutetaan hoitohenkilöstöksi. Ja onnistuakseen se tulee vaatimaan lähitulevaisuudessa -samaan aikaan kuin työllisten määrä on nykyistä pienempi- huomattavasti nykyistä enemmän määrärahoja, koska vanhusikäisen väestön määrä on paljon nykyistä suurempi. Vuonna 2020 yli 85-vuotiaita espoolaisia on 60% enemmän kuin nyt. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on todennäköisesti maailman paras. Sen haluaisi säilyttää tulevillekin sukupolville.

Ja sanottakoon, että taide ja kulttuuri on myös tietenkin tärkeää. Myös sen puolen priorisointien tekeminen on hankalaa. Mutta erilaista.

Joissain toisissa yhteyksissä on huomattavasti paljon helpompaa puhua positiivisia. Negatiivisuuden tilannesidonnaisuus pätee varmaan elämässä muutenkin. Jos ihminen on nähnyt tai näkee ympärillään paljon uhkakuvia, voi kyseisessä tilanteessa olla vaikeaa olla positiivinen.

Monesti ongelma on myös sanottava ääneen ennen kuin sitä voi alkaa ratkoa.

Mutta sitten pitää alkaa toimia. Ja tämä pitäisi muistaa. Pelkkä ongelmien ääneen sanominen ei auta mitään.

Eikä myöskään tehdä paniikkiratkaisuja. Erityisen hölmöä on keskittyä vain lakisääteisiin asioihin ja esimerkiksi leikata ennaltaehkäisevistä palveluista.

Yksi hienoimmista hetkeen kuulemistani asioista on Lohjan Kulttuuripajatoiminta. Kyseessä on uusi nuorten mielenterveyskuntoutujien ryhmämuotoinen toimintamalli, joka perustuu merkitykselliseen yhdessä tekemiseen. Systeemi eroaa tavanomaisista hoito- ja kuntoutuskäytänteistä ja on tuottanut hienoja tuloksia töihin ja opiskelemaan hakeutumisessa -mutta oli silti lakkautusuhan alla. Tämä on huonoin vaihtoehto. Kunta karsii kaikki uudet innovaatiot ja ylimääräiset kokeilut, vaikka lopputulos tulisi kalliimmaksi. Säästäminen on liian helppoa aloittaa projekteista ja käynnissä olevista kokeiluista tai tarpeellisista ostopalveluista, kuten Espoon Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen tuen lakkauttaminen. Sen sijaan kaikki pitäisi perustua harkintaan ja seurausten miettimiseen. Mihin sijoittamalla saadaan suurin hyötysuhde?

Ja valtion tasolla pyrkiä luomaan niitä uusia työpaikkoja. Ville Niinistö puhui siitä, miten perinteisen teollisuuden tilalle voi tulla töitä uusiutuvan energian ja cleantechin tiimoilta. Tämä on ollut muualla maailmassa mahdollista, se on Suomessakin.

Yritän itsekin nyt keskittyä enemmän ratkaisuihin ongelmien tunnistamisen sijaan.