Espoonlahden Vihreät – ELVI ry

Ajatuksia Amerikasta



Espoon Vihreät teki luottamuspaikkavalintoja eilen sunnuntaina. Ilokseni saan jatkaa sosiaali- ja terveyslautakunnassa myös vuosina 2013-2016. 

Ensimmäisessä kaksi-kolmessa kokouksessa läsnä tulee kuitenkin olemaan varajäseneni, erinomainen Janne Koskenniemi. Olen tällä hetkellä toimivapaalla palkkatyöstäni ja Yhdysvalloissa mieheni työn takia. Osallistun kuitenkin sähköpostilistakeskusteluihin, luen esityslistat jne, ja tulen maaliskuussa takaisin toivottavasti entistä innostuneempana.

Tässä muutamia huomioita tähän asti vietetyltä ajalta:

Kiinnostavat yllätykset:

Denverin hyvä julkinen liikenne ja esteettömyys. Sekä juniin että busseihin voi aina ottaa mukaan
polkupyörän. Busseissa pyörät kiinnitetään eräänlaiseen etutarakkaan. 

Jokaiseen julkiseen kulkuneuvoon pääsee myös pyörätuoleilla nostohissien ansiosta  ja niille on varattu erilliset paikat. 

Erot maahanmuuttajien työllistymisessä ovat kiinnostavia. Samalla maahanmuuttajaryhmällä saattaa olla Suomessa hyvin korkea ja Yhdysvalloissa matala työttömyysprosentti. Asiaa selittää varmasti muun muassa erot sosiaaliturvajärjestelmässä ja puhutussa kielessä, mutta se herättää silti paljon ajatuksia. Täkäläiset maahanmuuttajat eivät nimittäin välttämättä puhu juurikaan englantia, mutta silti se ei ole estänyt heitä työllistymästä esimerkiksi taksikuskeiksi. Suomessa kielitaidon merkitys työtehtävästä riippumatta tuntuu edelleen olevan helposti työllistymisen este.

Kollektiivinen puhetapa (ei ehkä täysin yllätys). Tämä on valtavan iso maa hyvin erilaisine alueineen ja ihmisineen. Tuloerot ja elintapaerot ovat isoja. Silti mediaa seuratessa ja ihmisten kanssa puhuessa tuntuu, että amerikkalaiset ovat esimerkiksi talouskriisin takia enemmän samassa veneessä keskenään kuin suomalaiset. Suomessa väestön jakautuminen tuntuu mielestäni yhä selvemmin. Samaistutaan aina vain pienempään ryhmään esimerkiksi ammatin, sosioekonomisen aseman jne mukaan.

Suurimmat ärsytyksenaiheet:

Ovat oikeasti _keittiöihin_ asennetut erittäin herkät palovaroittimet + sprinklerit, minkä ansiosta palomiehet vierailevat taloyhtiössämme viikoittain ( itse olemme toistaiseksi selvinneet ilman vesivahinkoja, kuulovaurio on todennäköisempi) + makuuhuoneen paksu pölyä keräävä kokolattiamatto.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta voisi mainita kuitenkin myös esimerkiksi puutteelliset kierrätysmahdollisuudet. Biojätettä ei kerätä ja keittiön lavuaarissa on sille tarkoitettu erillinen jätemylly, johon ei kyllä käsittääkseni voi heittää esimerkiksi perunankuoria. Silti mahdollisuus kaataa ruuantähteet lavuaariin todennäköisyys hidastaa biojätteen käsittelyn kehittämistä. 

Myös Etelä-Amerikasta tuttu tapa käyttää tolkuttomasti muovipusseja pätee näköjään myös Pohjois-Amerikkaan. Unohdin eilen kauppakassin kotiin. Yhden päivän ruuat vaativat kahdeksan muovikassia ja en ole suurperheen äiti. Kauppakassin käyttö vaikuttaa aika harvinaiselta. 

Omituinen argumentointi tietenkin ärsyttää. Connecticutin järkyttävien tapahtumien takia keskustelu aselaista käy nyt vilkkaana. Joissain puheenvuoroissa vaaditaan opettajille ja joskus jopa oppilaille (lisää) aseita, jotta he voisivat puolustaa itseään. Näistä, "more guns, less crimes" - puheenvuoroista välittyy sellainen käsitys, että ihmiset voidaan jakaa hyviin ja terveisiin ja pahoihin ja sairaisiin ja jos hyville ja terveille annettaisiin aseet, niin hirmutekoja voitaisiin torjua. Aivan kuin voitaisiin etukäteen tietää, kenen käsissä aseista on haittaa ja kenen ei.

Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että täällä on osattu erinomaisesti kääntää huomio uhreihin tekijän sijaan sekä surra yhdessä. Ei tehdä tekijästä myyttistä henkilöä, ei puhuta hänestä juuri mitään (joka saattaa tosin johtua myös vähäisestä informaatiosta), sen sijaan kerrotaan uhreista, heidän elämästään ja omaisten kokemasta menetyksestä. 

Odotustenmukaiset:

Matalan veroaste näkyy korkeana omavastuutena. Tämä on oikeastaan täysi itsestäänselvyys, mikä kuitenkin mielestäni Suomessa välillä unohdetaan silloin kun vaaditaan matalampaa verotusta. Palkasta saattaa jäädä enemmän käteen kuin Suomessa, mutta sitten on maksettava huikeat päivähoitomaksut, terveydenhoitomaksut,  säästettävä lasten yliopisto-opintoja ja omaa vanhainkotiaikaa varten. Työttömyys tai sairaus voi romuttaa koko elämän (mikä on tietenkin mahdollista myös Suomessa.)

Erityisesti terveydenhuoltojärjestelmä jaksaa hämmentää. Se on samanaikaisesti yhteiskunnalle huomattavan kallis ja silti vain osan väestöstä ulottuvilla.

Muita mietteitä:

Yksilön ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta tulee täällä ajateltua, tai pikemminkin sitä, miten turhaa on kiistellä siitä, kumpi on tärkeämpi (kun molemmat ovat tärkeitä).

On asioita, joissa yhteisön ja yhteiskunnan on luotava raamit. En voi kierrättää biojätteitä (ellen laita kerrostalon parvekkeelle kompostia), ellei kaupunki ole päättänyt tehdä niin. Toisaalta yksilöiden täytyy alkaa vaatia sitä ennen kuin mitään tapahtuu. Ja yksilöiden ohella myös yritysten toiminnalla on suuri merkitys. Suomessa kotitalouksien kierrättämisestä puhutaan paljon enemmän kuin esimerkiksi teollisuuden materiaalivirroista. Yhdyskuntajätteen osuus on kuitenkin vain 4-7%, loppu on rakennusjätettä, kaivosjätettä yms teollisuuden jätettä, joka saattaa nyt päätyä käsittelemättömänä kaatopaikalle.

Myös eläinoikeusasioissa tarvitaan sekä yksilöitä että yhteiskuntaa. Yksilöitä, jotka vaativat muutosta ja elävät sitä itse todeksi - ja sitten kuitenkin moni asia on muutettavissa yhdellä eduskunnan tai EU:n päätöksellä. 

Jopa sairaudet ovat kollektiivisia ilmiöitä. Kakkostyypin diabetes ei ole sattumalta Suomessa kansantauti. Denveriläisten painoindeksi on kuulemma Yhdysvaltain matalin. Täällä on hyvät liikuntamahdollisuudet ja jotenkin sellainen kulttuuri, jossa ollaan paljon ulkona ja lenkkeillään. Silti täälläkin tulisi helposti  halvemmaksi syödä McDonaldsissa kuin tehdä itse ruokaa. Annoskoot ovat valtavia. 

Liian voimakas yksilön vastuun korostus vie mielestäni pois huomiota siitä, että monet asiat vaativat yhteiskunnan päätöstä tai pyrkimystä. Liian voimakas yhteiskunnallisten rakenteiden painotus unohtaa yksilön vaikutusmahdollisuudet ja vastuun itsestään.






Espoon Vihreät teki luottamuspaikkavalintoja eilen sunnuntaina. Ilokseni saan jatkaa sosiaali- ja terveyslautakunnassa myös vuosina 2013-2016. 

Ensimmäisessä kaksi-kolmessa kokouksessa läsnä tulee kuitenkin olemaan varajäseneni, erinomainen Janne Koskenniemi. Olen tällä hetkellä toimivapaalla palkkatyöstäni ja Yhdysvalloissa mieheni työn takia. Osallistun kuitenkin sähköpostilistakeskusteluihin, luen esityslistat jne, ja tulen maaliskuussa takaisin toivottavasti entistä innostuneempana.

Tässä muutamia huomioita tähän asti vietetyltä ajalta:

Kiinnostavat yllätykset:

Denverin hyvä julkinen liikenne ja esteettömyys. Sekä juniin että busseihin voi aina ottaa mukaan
polkupyörän. Busseissa pyörät kiinnitetään eräänlaiseen etutarakkaan. 

Jokaiseen julkiseen kulkuneuvoon pääsee myös pyörätuoleilla nostohissien ansiosta  ja niille on varattu erilliset paikat. 

Erot maahanmuuttajien työllistymisessä ovat kiinnostavia. Samalla maahanmuuttajaryhmällä saattaa olla Suomessa hyvin korkea ja Yhdysvalloissa matala työttömyysprosentti. Asiaa selittää varmasti muun muassa erot sosiaaliturvajärjestelmässä ja puhutussa kielessä, mutta se herättää silti paljon ajatuksia. Täkäläiset maahanmuuttajat eivät nimittäin välttämättä puhu juurikaan englantia, mutta silti se ei ole estänyt heitä työllistymästä esimerkiksi taksikuskeiksi. Suomessa kielitaidon merkitys työtehtävästä riippumatta tuntuu edelleen olevan helposti työllistymisen este.

Kollektiivinen puhetapa (ei ehkä täysin yllätys). Tämä on valtavan iso maa hyvin erilaisine alueineen ja ihmisineen. Tuloerot ja elintapaerot ovat isoja. Silti mediaa seuratessa ja ihmisten kanssa puhuessa tuntuu, että amerikkalaiset ovat esimerkiksi talouskriisin takia enemmän samassa veneessä keskenään kuin suomalaiset. Suomessa väestön jakautuminen tuntuu mielestäni yhä selvemmin. Samaistutaan aina vain pienempään ryhmään esimerkiksi ammatin, sosioekonomisen aseman jne mukaan.

Suurimmat ärsytyksenaiheet:

Ovat oikeasti _keittiöihin_ asennetut erittäin herkät palovaroittimet + sprinklerit, minkä ansiosta palomiehet vierailevat taloyhtiössämme viikoittain ( itse olemme toistaiseksi selvinneet ilman vesivahinkoja, kuulovaurio on todennäköisempi) + makuuhuoneen paksu pölyä keräävä kokolattiamatto.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta voisi mainita kuitenkin myös esimerkiksi puutteelliset kierrätysmahdollisuudet. Biojätettä ei kerätä ja keittiön lavuaarissa on sille tarkoitettu erillinen jätemylly, johon ei kyllä käsittääkseni voi heittää esimerkiksi perunankuoria. Silti mahdollisuus kaataa ruuantähteet lavuaariin todennäköisyys hidastaa biojätteen käsittelyn kehittämistä. 

Myös Etelä-Amerikasta tuttu tapa käyttää tolkuttomasti muovipusseja pätee näköjään myös Pohjois-Amerikkaan. Unohdin eilen kauppakassin kotiin. Yhden päivän ruuat vaativat kahdeksan muovikassia ja en ole suurperheen äiti. Kauppakassin käyttö vaikuttaa aika harvinaiselta. 

Omituinen argumentointi tietenkin ärsyttää. Connecticutin järkyttävien tapahtumien takia keskustelu aselaista käy nyt vilkkaana. Joissain puheenvuoroissa vaaditaan opettajille ja joskus jopa oppilaille (lisää) aseita, jotta he voisivat puolustaa itseään. Näistä, "more guns, less crimes" - puheenvuoroista välittyy sellainen käsitys, että ihmiset voidaan jakaa hyviin ja terveisiin ja pahoihin ja sairaisiin ja jos hyville ja terveille annettaisiin aseet, niin hirmutekoja voitaisiin torjua. Aivan kuin voitaisiin etukäteen tietää, kenen käsissä aseista on haittaa ja kenen ei.

Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että täällä on osattu erinomaisesti kääntää huomio uhreihin tekijän sijaan sekä surra yhdessä. Ei tehdä tekijästä myyttistä henkilöä, ei puhuta hänestä juuri mitään (joka saattaa tosin johtua myös vähäisestä informaatiosta), sen sijaan kerrotaan uhreista, heidän elämästään ja omaisten kokemasta menetyksestä. 

Odotustenmukaiset:

Matalan veroaste näkyy korkeana omavastuutena. Tämä on oikeastaan täysi itsestäänselvyys, mikä kuitenkin mielestäni Suomessa välillä unohdetaan silloin kun vaaditaan matalampaa verotusta. Palkasta saattaa jäädä enemmän käteen kuin Suomessa, mutta sitten on maksettava huikeat päivähoitomaksut, terveydenhoitomaksut,  säästettävä lasten yliopisto-opintoja ja omaa vanhainkotiaikaa varten. Työttömyys tai sairaus voi romuttaa koko elämän (mikä on tietenkin mahdollista myös Suomessa.)

Erityisesti terveydenhuoltojärjestelmä jaksaa hämmentää. Se on samanaikaisesti yhteiskunnalle huomattavan kallis ja silti vain osan väestöstä ulottuvilla.

Muita mietteitä:

Yksilön ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta tulee täällä ajateltua, tai pikemminkin sitä, miten turhaa on kiistellä siitä, kumpi on tärkeämpi (kun molemmat ovat tärkeitä).

On asioita, joissa yhteisön ja yhteiskunnan on luotava raamit. En voi kierrättää biojätteitä (ellen laita kerrostalon parvekkeelle kompostia), ellei kaupunki ole päättänyt tehdä niin. Toisaalta yksilöiden täytyy alkaa vaatia sitä ennen kuin mitään tapahtuu. Ja yksilöiden ohella myös yritysten toiminnalla on suuri merkitys. Suomessa kotitalouksien kierrättämisestä puhutaan paljon enemmän kuin esimerkiksi teollisuuden materiaalivirroista. Yhdyskuntajätteen osuus on kuitenkin vain 4-7%, loppu on rakennusjätettä, kaivosjätettä yms teollisuuden jätettä, joka saattaa nyt päätyä käsittelemättömänä kaatopaikalle.

Myös eläinoikeusasioissa tarvitaan sekä yksilöitä että yhteiskuntaa. Yksilöitä, jotka vaativat muutosta ja elävät sitä itse todeksi - ja sitten kuitenkin moni asia on muutettavissa yhdellä eduskunnan tai EU:n päätöksellä. 

Jopa sairaudet ovat kollektiivisia ilmiöitä. Kakkostyypin diabetes ei ole sattumalta Suomessa kansantauti. Denveriläisten painoindeksi on kuulemma Yhdysvaltain matalin. Täällä on hyvät liikuntamahdollisuudet ja jotenkin sellainen kulttuuri, jossa ollaan paljon ulkona ja lenkkeillään. Silti täälläkin tulisi helposti  halvemmaksi syödä McDonaldsissa kuin tehdä itse ruokaa. Annoskoot ovat valtavia. 

Liian voimakas yksilön vastuun korostus vie mielestäni pois huomiota siitä, että monet asiat vaativat yhteiskunnan päätöstä tai pyrkimystä. Liian voimakas yhteiskunnallisten rakenteiden painotus unohtaa yksilön vaikutusmahdollisuudet ja vastuun itsestään.




Espoon terveyskeskusmaksuista


HS uutisoi eilen, että osa Espoon valtuustoryhmistä jättäytyi pois budjettisovusta, koska terveyskeskusmaksuja ei päätetty poistaa.

Espoossa terveyskeskusmaksut ovat jo poistettu seuraavilta ryhmiltä:

Alle 18-vuotiaat
Valtion maksaman laskennallisen korvauksen piirissä olevat pakolaiset
Päätoimiset opiskelijat
Täyttä kansaneläkettä saavat
Takuueläkettä saavat
Työttömyysturvan peruspäivärahaa, työmarkkinatukea tai kotoutumistukea saavat
Espoon veteraanipalveluihin oikeutetut ryhmät
Varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet

Muilta terveyskeskusmaksu on 13,80 ja se maksetaan enintään 3 kertaa vuodessa.

Vihreä valtuustoryhmämme asetti sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta neuvottelutavoitteikseen muun muassa perhetyöntekijöiden määrän lisäämisen ja terveysasemapalveluiden parantamisen. Tavoitteemme meni läpi ja ennaltaehkäiseviin perheiden tukipalveluihin saatiin 300 000 euroa ja terveysasemapalveluiden parantamiseen toiset 300 000 euroa. Muista vihreiden toteutuneisiin budjettineuvottelutavoitteista voisi mainita esimerkiksi 200 000 pyöräteiden parantamiseen ja 80 000 kaavoituksen energiasuunnitteluun. Myös vanhusten palveluihin ja opetuspuolelle lisättiin rahaa. Koulujen sisäilmaongelmien korjaamiseen saatiin 10 miljoonaa vuosille 2014-2017.

Budjettineuvotteluissa asioita pitää priorisoida. Koska terveyskeskusmaksut on jo poistettu yllä mainituilta ryhmiltä, niin maksun poistaminen kokonaan ei mielestäni voi olla kaikkein keskeisin tavoite. Espoossa ensisijainen ongelma on lääkäripalvelujen saatavuus ylipäätänsä. Lääkärinaikaa saattaa nyt joutua odottamaan useita kuukausia.

Maksujen tuotto on pieni ja niiden kerääminen maksaa. Maksujen poiston aiheuttama lovi terveyspalvelujen budjetista olisi pitänyt kuitenkin kattaa jotenkin tai sitten jättää kattamatta, jolloin terveyspalvelujen saatavuus ei ainakaan parane.

Mielestäni meidän on yritettävä ennemmin parantaa terveyspalveluiden saatavuutta (lisää lääkärinaikoja), lisätä kouluterveydenhoitajien ja perhetyöntekijöiden määrää, tukea omaishoitajia, kehittää vanhusten kotihoitoa jne. Terveyskeskusmaksut eivät nykyisellään ole merkittävä ongelma. En siis vastustakaan niiden poistoa. Kannatan kaikkia terveyseroja kaventavia asioita, mutta asioilla on oltava tärkeysjärjestys. 

Minua myös kummastuttaa, että terveyskeskusmaksuista käydään vuodesta toiseen keskustelua, mutta erikoissairaanhoidon aivan toista luokkaa olevista maksuista ei puhuta juuri mitään. Erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksu on 27,5 euroa ja vuotuinen maksukatto 636 euroa. (Vrt. terveysasemien maksukatto 41, 40 euroa ja pienituloisimmat vapautettu maksuista kokonaan.) Lääkkeiden maksukatto on 700 euroa. Eli ne, jotka sairastavat, ne myös maksavat.  

Terveyskeskusmaksuista saa tietenkin pitää meteliä, vaikka maailmassa on muitakin ongelmia. Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että terveyskeskusmaksukeskustelu vie tilaa ja aikaa muilta terveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen liittyviltä asioilta. Pienituloisen eläkeläisen todennäköisin ongelma ovat korkeat lääkekulut eikä terveyskeskusmaksu.


HS uutisoi eilen, että osa Espoon valtuustoryhmistä jättäytyi pois budjettisovusta, koska terveyskeskusmaksuja ei päätetty poistaa.

Espoossa terveyskeskusmaksut ovat jo poistettu seuraavilta ryhmiltä:

Alle 18-vuotiaat
Valtion maksaman laskennallisen korvauksen piirissä olevat pakolaiset
Päätoimiset opiskelijat
Täyttä kansaneläkettä saavat
Takuueläkettä saavat
Työttömyysturvan peruspäivärahaa, työmarkkinatukea tai kotoutumistukea saavat
Espoon veteraanipalveluihin oikeutetut ryhmät
Varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet

Muilta terveyskeskusmaksu on 13,80 ja se maksetaan enintään 3 kertaa vuodessa.

Vihreä valtuustoryhmämme asetti sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta neuvottelutavoitteikseen muun muassa perhetyöntekijöiden määrän lisäämisen ja terveysasemapalveluiden parantamisen. Tavoitteemme meni läpi ja ennaltaehkäiseviin perheiden tukipalveluihin saatiin 300 000 euroa ja terveysasemapalveluiden parantamiseen toiset 300 000 euroa. Muista vihreiden toteutuneisiin budjettineuvottelutavoitteista voisi mainita esimerkiksi 200 000 pyöräteiden parantamiseen ja 80 000 kaavoituksen energiasuunnitteluun. Myös vanhusten palveluihin ja opetuspuolelle lisättiin rahaa. Koulujen sisäilmaongelmien korjaamiseen saatiin 10 miljoonaa vuosille 2014-2017.

Budjettineuvotteluissa asioita pitää priorisoida. Koska terveyskeskusmaksut on jo poistettu yllä mainituilta ryhmiltä, niin maksun poistaminen kokonaan ei mielestäni voi olla kaikkein keskeisin tavoite. Espoossa ensisijainen ongelma on lääkäripalvelujen saatavuus ylipäätänsä. Lääkärinaikaa saattaa nyt joutua odottamaan useita kuukausia.

Maksujen tuotto on pieni ja niiden kerääminen maksaa. Maksujen poiston aiheuttama lovi terveyspalvelujen budjetista olisi pitänyt kuitenkin kattaa jotenkin tai sitten jättää kattamatta, jolloin terveyspalvelujen saatavuus ei ainakaan parane.

Mielestäni meidän on yritettävä ennemmin parantaa terveyspalveluiden saatavuutta (lisää lääkärinaikoja), lisätä kouluterveydenhoitajien ja perhetyöntekijöiden määrää, tukea omaishoitajia, kehittää vanhusten kotihoitoa jne. Terveyskeskusmaksut eivät nykyisellään ole merkittävä ongelma. En siis vastustakaan niiden poistoa. Kannatan kaikkia terveyseroja kaventavia asioita, mutta asioilla on oltava tärkeysjärjestys. 

Minua myös kummastuttaa, että terveyskeskusmaksuista käydään vuodesta toiseen keskustelua, mutta erikoissairaanhoidon aivan toista luokkaa olevista maksuista ei puhuta juuri mitään. Erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksu on 27,5 euroa ja vuotuinen maksukatto 636 euroa. (Vrt. terveysasemien maksukatto 41, 40 euroa ja pienituloisimmat vapautettu maksuista kokonaan.) Lääkkeiden maksukatto on 700 euroa. Eli ne, jotka sairastavat, ne myös maksavat.  

Terveyskeskusmaksuista saa tietenkin pitää meteliä, vaikka maailmassa on muitakin ongelmia. Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että terveyskeskusmaksukeskustelu vie tilaa ja aikaa muilta terveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen liittyviltä asioilta. Pienituloisen eläkeläisen todennäköisin ongelma ovat korkeat lääkekulut eikä terveyskeskusmaksu.

Kiitos ja anteeksi

Silmät hiukan verestävät vaalikrapulasta. Tulosten pohdinta on vielä kesken, mutta tyytyväiseltä olo tuntuu tällä hetkellä. 82 ääntä ylitti tavoitteeni ja on ilmeisen kohtalaisesti tuntemattomalle ensikertalaiselle. Ääneni jakautuivat yllättävänkin tasaisesti ympäri Espoota, joten ilmeisesti onnistuin tavoittamaan äänestäjiä kaikkialla. Iso kiitos kaikille minua äänestäneille sekä muilla paikkakunnilla hengessä mukana olijoille! Olette ihania! Tavoitteeni ylittyi, mutta valtuustopaikka jäi […]

Silmät hiukan verestävät vaalikrapulasta. Tulosten pohdinta on vielä kesken, mutta tyytyväiseltä olo tuntuu tällä hetkellä. 82 ääntä ylitti tavoitteeni ja on ilmeisen kohtalaisesti tuntemattomalle ensikertalaiselle. Ääneni jakautuivat yllättävänkin tasaisesti ympäri Espoota, joten ilmeisesti onnistuin tavoittamaan äänestäjiä kaikkialla. Iso kiitos kaikille minua äänestäneille sekä muilla paikkakunnilla hengessä mukana olijoille! Olette ihania!

Tavoitteeni ylittyi, mutta valtuustopaikka jäi kauaksi. Joku voisi kysyä, että eikö tavoitteeni ollut päästä valtuustoon. En osaa tätä hommaa puolella ajatuksella tehdä, joten tietysti työtä tehtiin valtuustoa ajatelle, mutta terve realismi pitää pitää yllä vaalikampanjan aikanakin – vaikka välillä tuntuikin nälän kasvavan syödessä.

Tunnen kuitenkin olevan anteeksipyynnön velkaa teille äänestäjilleni. En ollut tarpeeksi hyvä päästäkseni edustamaan teitä. Anteeksi! Sen sijaan minulle antamanne äänet koituivat puoluetoverieni avuksi. Voin kuitenkin luvata, että epämääräiset huru-ukot eivät äänillänne valtuustoon päässeet, vaan Vihreiden parhaista parhaat. Olkaa siis tyytyväisiä. Minäkin olen.

Tässä vaiheessa muistelee mielellään niitä kampanjan kultaisia hetkiä. Tuntuu sen verran hyvältä, että jatkan harrastustani paremmasta ja vihreämmästä päätöksenteosta Espoossa. Kenties neljän vuoden kuluttua uurnilla taas tavataan. Mitä sanot?

Lue myös nämä

Tänään On suuri päivä.

Tänään on suuri päivä. Äänestä, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Tänään on suuri päivä. Äänestä, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Autetaan ajoissa

Vaalitavoitteet ovat asioita, joita ehdokas erityisesti yrittää edistää päästyään valtuustoon ja/tai lautakuntiin. Haitaksi ei kuitenkaan ole, jos tavoitteet toteutuvat jo ennen mahdollista valintaa.

Työstin heinäkuussa vaalitavoitteitani ja kirjoitin muun muassa, että terveysasemille tulisi saada sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja ja että lapsiperheiden kotiapua tulisi voida myöntää myös muille kuin aivan pienten lasten vanhemmille.

Nyt kaupunki aloittaa ensi vuonna kehittämishankkeen, jossa pilotoidaan sosiaalityötä terveysasemille. Kahlaan myös parhaillaan kaupungin ensi vuoden talousarviota läpi vihreiden sosiaali- ja terveystoimen budjettipalaveria varten ja ilokseni siellä kirjoitetaan näin s.85

” Lapsiperheiden perhetyön kotikäynneillä tuetaan vanhempien toimintakykyä ja perheen arjessa selviytymistä. Palvelua kohdennetaan enemmän lastensuojelun tarpeessa oleville ja vammaisten lasten perheille ja jatkossa myös ala-asteikäisten (7-12v) perheille.”

Perheiden uupuminen ja ongelmien syveneminen voi tietenkin tapahtua myös silloin kuin lapset eivät ole enää aivan pieniä. Siksi on tärkeää, että ongelmien pahenemista ehkäisevää apua saa myös lasten ollessa kouluikäisiä.

Avulla tulisi kuitenkin myös ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Samasta budjettikirjasta voi lukea, että

”Perhe- ja sosiaalipalveluiden resursseista noin 7 prosenttia kohdistuu ns.peruspalveluihin, kuten neuvola-, koulu-, ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin ja noin 70 prosenttia erityispalveluihin ja korjaavaan työhön. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuen kuntaosuus muodostavat yli 20 prosenttia perhe- ja sosiaalipalvelujen määrärahoista.”

Kaikkia asioita ja ongelmia ei tietenkään ikinä voi ennaltaehkäistä, ei kunnan toimesta eikä muuten elämässä, ja myös korjaavaan työhön pitää sijoittaa. Mutta silloin kuin ennaltaehkäisy ja varhain auttaminen on mahdollista, sitä kannattaa tehdä. Jälkikäteen korjaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Rahoituksen painopistettä pitäisi yrittää uskaltaa siirtää ennaltaehkäisevään suuntaan.

On helpompi laskea paljonko toimeentulotukien maksuun tarvitaan verovaroja kuin arvioida, milloin ja miten yhden nuoren syrjäytyminen on torjuttu. Tästä johtuu, että ennaltaehkäiseminen helposti jää ensin abstraktiksi käsitteeksi ja sitten vähemmälle huomiolle. Ennaltaehkäiseminen on kuitenkin ihan niitä koulukuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, vanhempia jotka jaksavat tukea lapsiaan, pieniä luokkakokoja, kuuntelevia terveydenhoitajia, neurologista kuntoutusta, jo lastensuojelun piirissä olevien nuorten tukemista ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi, työharjoittelupaikkoja ja niin edelleen. Sitä voidaan tehdä.

Kello on nyt kaksi yöllä ja takana on paitsi budjetin pohdintaa, myös useita tunteja katukampanjointia sekä Espoon Vihreiden vaalilehden luukutusta. Itse äänestin 418 jo viime viikolla, huomenna palaan vielä hetkeksi budjettiin ja keskityn sitten jännittämään vaalitulosta Espoon Vihreiden vaalivalvojaisissa. Kampanja on nyt takana, toivottavasti kiinnostavia haasteita edessä.

Vaalitavoitteet ovat asioita, joita ehdokas erityisesti yrittää edistää päästyään valtuustoon ja/tai lautakuntiin. Haitaksi ei kuitenkaan ole, jos tavoitteet toteutuvat jo ennen mahdollista valintaa.

Työstin heinäkuussa vaalitavoitteitani ja kirjoitin muun muassa, että terveysasemille tulisi saada sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja ja että lapsiperheiden kotiapua tulisi voida myöntää myös muille kuin aivan pienten lasten vanhemmille.

Nyt kaupunki aloittaa ensi vuonna kehittämishankkeen, jossa pilotoidaan sosiaalityötä terveysasemille. Kahlaan myös parhaillaan kaupungin ensi vuoden talousarviota läpi vihreiden sosiaali- ja terveystoimen budjettipalaveria varten ja ilokseni siellä kirjoitetaan näin s.85

” Lapsiperheiden perhetyön kotikäynneillä tuetaan vanhempien toimintakykyä ja perheen arjessa selviytymistä. Palvelua kohdennetaan enemmän lastensuojelun tarpeessa oleville ja vammaisten lasten perheille ja jatkossa myös ala-asteikäisten (7-12v) perheille.”

Perheiden uupuminen ja ongelmien syveneminen voi tietenkin tapahtua myös silloin kuin lapset eivät ole enää aivan pieniä. Siksi on tärkeää, että ongelmien pahenemista ehkäisevää apua saa myös lasten ollessa kouluikäisiä.

Avulla tulisi kuitenkin myös ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Samasta budjettikirjasta voi lukea, että

”Perhe- ja sosiaalipalveluiden resursseista noin 7 prosenttia kohdistuu ns.peruspalveluihin, kuten neuvola-, koulu-, ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin ja noin 70 prosenttia erityispalveluihin ja korjaavaan työhön. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuen kuntaosuus muodostavat yli 20 prosenttia perhe- ja sosiaalipalvelujen määrärahoista.”

Kaikkia asioita ja ongelmia ei tietenkään ikinä voi ennaltaehkäistä, ei kunnan toimesta eikä muuten elämässä, ja myös korjaavaan työhön pitää sijoittaa. Mutta silloin kuin ennaltaehkäisy ja varhain auttaminen on mahdollista, sitä kannattaa tehdä. Jälkikäteen korjaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Rahoituksen painopistettä pitäisi yrittää uskaltaa siirtää ennaltaehkäisevään suuntaan.

On helpompi laskea paljonko toimeentulotukien maksuun tarvitaan verovaroja kuin arvioida, milloin ja miten yhden nuoren syrjäytyminen on torjuttu. Tästä johtuu, että ennaltaehkäiseminen helposti jää ensin abstraktiksi käsitteeksi ja sitten vähemmälle huomiolle. Ennaltaehkäiseminen on kuitenkin ihan niitä koulukuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, vanhempia jotka jaksavat tukea lapsiaan, pieniä luokkakokoja, kuuntelevia terveydenhoitajia, neurologista kuntoutusta, jo lastensuojelun piirissä olevien nuorten tukemista ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi, työharjoittelupaikkoja ja niin edelleen. Sitä voidaan tehdä.

Kello on nyt kaksi yöllä ja takana on paitsi budjetin pohdintaa, myös useita tunteja katukampanjointia sekä Espoon Vihreiden vaalilehden luukutusta. Itse äänestin 418 jo viime viikolla, huomenna palaan vielä hetkeksi budjettiin ja keskityn sitten jännittämään vaalitulosta Espoon Vihreiden vaalivalvojaisissa. Kampanja on nyt takana, toivottavasti kiinnostavia haasteita edessä.

Entä jos kaikki onkin hyvin?

Näin vaalien alla sitä saa lukea ja kuulla useasta lähteestä kuinka epätyydyttävästi asiat ovat. Eikä vain epätyydyttävästi vaan kerrassaan surkeasti. Suoraan sanottuna kaikki menee päin hemmettiä. Esimerkiksi hyvinvointivaltio on romutettu, ihmiset susia toisilleen ja ongelmat sen kuin kasautuvat. Hiljattain uutisoitiin, ettei eliniän odote enää kasvakaan odotetusti vaan viikatemies korjaa satoa ennakoitua nuorempien keskuudessa. Tai jos […]

Näin vaalien alla sitä saa lukea ja kuulla useasta lähteestä kuinka epätyydyttävästi asiat ovat. Eikä vain epätyydyttävästi vaan kerrassaan surkeasti. Suoraan sanottuna kaikki menee päin hemmettiä. Esimerkiksi hyvinvointivaltio on romutettu, ihmiset susia toisilleen ja ongelmat sen kuin kasautuvat. Hiljattain uutisoitiin, ettei eliniän odote enää kasvakaan odotetusti vaan viikatemies korjaa satoa ennakoitua nuorempien keskuudessa. Tai jos kasvaisikin, huoltosuhteesta tulee silloin katastrofaalinen. Doh!

Kaikkiin tähän maalailuun sisältyy meidän poliittisten toimijoiden viesti: jos et äänestä juuri meidän ajamaamme muutosta, kohtalosi on räkäinen. Että me tuomme muutoksen, joka tekee elämästä yhtä mukavaa kuin se oli vanhoina hyvinä aikoina (tiettävästi joskus 70–80-lukujen taitteessa). Viimeisimpänä tutustuin Terttu Savolan Suomi-dystopian kuvauksiin.

Ehkä vienosti provosoituneena alkoin ajatella, että eikö meillä oikeastaan ole asiat todella hyvin. Vaurautta ja materialistista hyvää on enemmän kuin koskaan. Rikollisuus on vähenemässä. Ihmiset elävät pidempään ja terveemmin kuin koskaan. Mietipä itse. Mikä on mielestäsi pahin ongelma Espoossa juuri tällä hetkellä? Aivan, eikö olekin melkoisen “first world problem”?

Edelleen pohtien huomasin, että kaikki asiat joihin Espoossa haluaisin muutosta ovat aika pieniä. Suurin osa asioista on jo hyvässä, vaikkei täydellisessä, kunnossa. Mitä jos vain annettaisiin niiden olla? Vai olenko vain naivi tai vallan tyhmä? Mitä jos lupaisin nyt, etten valtuustossa lähde aktiivisesti muuttamaan mitään? Riittäisikö kenenkään omanarvontunto enää äänestämään minua?

Lue myös nämä

Ennakkoäänestys päättyy

Ennakkoäänestys alkaa olemaan lopuillaan. Jos et nyt kipin kapin käy ennakkoon antamassa ääntäsi, sunnuntaina uurnilla tavataan. (no pun intended)

Ennakkoäänestys alkaa olemaan lopuillaan. Jos et nyt kipin kapin käy ennakkoon antamassa ääntäsi, sunnuntaina uurnilla tavataan. (no pun intended)

Lue myös nämä

Katso mitä menetit

Päätin juuri Espoonlahden Vihreiden vaalitilaisuuden aiheesta “Espoo osana tietoyhteiskuntaa”. Tunnetko jääneesi paitsioon? Tämän suuren kansansuosion välttäneen tapahtuman esitys löytyy nyt myös SlideShare-palvelusta. Osa esityksestä ei valitettavasti avaudu ilman tarinaa, mutta mikäli jokin jää sinua askarruttamaan, kerron mielelläni lisää.

Päätin juuri Espoonlahden Vihreiden vaalitilaisuuden aiheesta “Espoo osana tietoyhteiskuntaa”. Tunnetko jääneesi paitsioon? Tämän suuren kansansuosion välttäneen tapahtuman esitys löytyy nyt myös SlideShare-palvelusta.

Osa esityksestä ei valitettavasti avaudu ilman tarinaa, mutta mikäli jokin jää sinua askarruttamaan, kerron mielelläni lisää.

Lue myös nämä

No Title

Marko on maalaisjärjellä varustettu ja vastuullinen. Sydän on paikallaan ja ympäristöarvot kohdallaan. Marko saa täyden tukeni ja luottamukseni asioiden hoidossa. Carolina

Marko on maalaisjärjellä varustettu ja vastuullinen. Sydän on paikallaan ja ympäristöarvot kohdallaan. Marko saa täyden tukeni ja luottamukseni asioiden hoidossa.

Carolina

Lue myös nämä

Ennakkoäänestys 17.–23. päivä. Muista numero 385!

Ennakkoäänestys alkoi tänään. Muista numero 385!

Ennakkoäänestys alkoi tänään. Muista numero 385!

Lue myös nämä