Espoonlahden Vihreät – ELVI ry

espoonlahdenvihreat.fi aloittaa uuden ajan

Espoonlahden vihreät – ELVI ry siirtyy kerralla poliittisen kentän sähköisten palveluiden kärkeen. Espoonlahdenvihreat.fi on yhdistyksen uuden ajan tiedotus- ja keskustelukanava höystettynä sähköisen asiakirjanhallinan yhteyksillä.

Espoonlahden vihreät – ELVI ry siirtyy kerralla poliittisen kentän sähköisten palveluiden kärkeen. Espoonlahdenvihreat.fi on yhdistyksen uuden ajan tiedotus- ja keskustelukanava höystettynä sähköisen asiakirjanhallinan yhteyksillä.

Lisää lähidemokratiaa?


Tästa linkistä aukeaa kerrassaan kiinnostava esimerkki lähidemokratiasta. Reykjavikilaisen kaupunginosan asukkaat saavat itse päättää, rakennetaanko heidän kotikulmilleen esimerkiksi uusi leikkipuisto tai viheristutuksia tai minne pitäisi lisätä katuvaloja? Asukas tietää budjetin ja voi sen pohjalta valita haluamansa hankkeet. Eniten ääniä saaneet hankkeet toteutetaan.

Voisiko vastaava toimia Suomessa esimerkiksi niin, että äänestys järjestettäisiin kahden tai neljän vuoden välein? Jos ei, miksi ei?

Olen välillä itse suhtautunut aavistuksen skeptisesti erilaisiin lähidemokratia- ja paikallisen tason vaikuttamista lisääviin hankkeisiin juuri siksi, että niissä asukkailla ei ole ollut budjettivaltaa. Ilman taloudellisia vaikutusmahdollisuuksia asukasfoorumeista yms saattaa tulla vain keskustelukerhoja. Parhaimmillaan ne tietenkin voivat saada asuinalueen äänen kuuluville laajemmin kunnan päätöksenteossa. Kaikista mieluiten antaisin budjettivallan kuitenkin suoraan asukkaille Reykjavikin malliin. 

Olen herännyt miettimään paikallisdemokratiaa myös siksi, että olen mahdollisesti meidät varajäsenet mukaan lukienkin valtuuston ainoa kivenlahtelainen. Aivan kaikki valtuutetut ja varavaltuutetut eivät ole ilmoittaneet kotipaikkaansa, joten pieni mahdollisuus on olemassa, että myös joku muu on Kivenlahdesta.

Kaupunkia pitää tietenkin kehittää kokonaisuutena, mutta olen huomannut, että paikallistuntemustakin tarvitaan. Tietyn kaupunginosan edustaja pystyy esimerkiksi hahmottamaan oman terveysaseman merkityksen tai kaupunginosan liikenneyhteydet ja kehityskohteet. Itse koen olevani ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspoliitikko, mutta hyvää sosiaalipolitiikkaa tehdään myös luomalla elinympäristöjä, joissa on turvallista liikkua ja hyvät urheilumahdollisuudet sekä viheralueita virkistäytymiseen.

On harmillista, että valtuuston kokoonpano on maantieteellisesti niin epätasainen. Huomattava osa valtuutetuista on Etelä-Espoosta ja alueen kokoon nähden Espoonlahdesta on harvinaisen vähän valtuutettuja. Esimerkiksi omalla kivenlahtelaisella äänestysalueellani äänestysprosentti jäi alle viidenkymmenen. Voisiko siis edellä mainittu lähidemokratiamalli lisätä osallistumista ja kiinnostusta oman alueen asioihin?


Tästa linkistä aukeaa kerrassaan kiinnostava esimerkki lähidemokratiasta. Reykjavikilaisen kaupunginosan asukkaat saavat itse päättää, rakennetaanko heidän kotikulmilleen esimerkiksi uusi leikkipuisto tai viheristutuksia tai minne pitäisi lisätä katuvaloja? Asukas tietää budjetin ja voi sen pohjalta valita haluamansa hankkeet. Eniten ääniä saaneet hankkeet toteutetaan.

Voisiko vastaava toimia Suomessa esimerkiksi niin, että äänestys järjestettäisiin kahden tai neljän vuoden välein? Jos ei, miksi ei?

Olen välillä itse suhtautunut aavistuksen skeptisesti erilaisiin lähidemokratia- ja paikallisen tason vaikuttamista lisääviin hankkeisiin juuri siksi, että niissä asukkailla ei ole ollut budjettivaltaa. Ilman taloudellisia vaikutusmahdollisuuksia asukasfoorumeista yms saattaa tulla vain keskustelukerhoja. Parhaimmillaan ne tietenkin voivat saada asuinalueen äänen kuuluville laajemmin kunnan päätöksenteossa. Kaikista mieluiten antaisin budjettivallan kuitenkin suoraan asukkaille Reykjavikin malliin. 

Olen herännyt miettimään paikallisdemokratiaa myös siksi, että olen mahdollisesti meidät varajäsenet mukaan lukienkin valtuuston ainoa kivenlahtelainen. Aivan kaikki valtuutetut ja varavaltuutetut eivät ole ilmoittaneet kotipaikkaansa, joten pieni mahdollisuus on olemassa, että myös joku muu on Kivenlahdesta.

Kaupunkia pitää tietenkin kehittää kokonaisuutena, mutta olen huomannut, että paikallistuntemustakin tarvitaan. Tietyn kaupunginosan edustaja pystyy esimerkiksi hahmottamaan oman terveysaseman merkityksen tai kaupunginosan liikenneyhteydet ja kehityskohteet. Itse koen olevani ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspoliitikko, mutta hyvää sosiaalipolitiikkaa tehdään myös luomalla elinympäristöjä, joissa on turvallista liikkua ja hyvät urheilumahdollisuudet sekä viheralueita virkistäytymiseen.

On harmillista, että valtuuston kokoonpano on maantieteellisesti niin epätasainen. Huomattava osa valtuutetuista on Etelä-Espoosta ja alueen kokoon nähden Espoonlahdesta on harvinaisen vähän valtuutettuja. Esimerkiksi omalla kivenlahtelaisella äänestysalueellani äänestysprosentti jäi alle viidenkymmenen. Voisiko siis edellä mainittu lähidemokratiamalli lisätä osallistumista ja kiinnostusta oman alueen asioihin?

ELVIn asiakirjat sähköisesti

Rakennamme pala kerrallaan avoimempaa Espoota. Espoonlahden vihreät – ELVI ry:n kaikki asiakirjat pidetään jatkossa sähköisessä muodossa asiakirjavarastossa. Täältä löytyvät jatkossa erilaiset suunnitelmat ja raportit sekä esimerkiksi kokouspöytäkirjat. Vanhoja dokumenttejä lisätään varastoon mahdollisuuksien mukaan.

Vaihtoehtoja vastikkeettomuudelle?

Mietin tänään sitä, miten joistain sosiaali- ja terveyspoliittisista aiheista on vaikea edes keskustella. Yksi näistä on toimeentulotuki ja sen kehittäminen. Heikki Hiilamo lausui Kuntalehdessä ajatuksiaan siitä, miten nuorten pitäisi olla ensisijaisesti työssä tai koulutuksessa toimeentulotuen saamisen sijaan. Hililamon pohdinnasta nousi jälleen jonkinlainen myrsky vesilasissa. Mielestäni on kiinnostavaa, millainen tabu toimeentuloturvan vastikkeettomuus on. Voi hyvin olla, että nykyinen käytäntö on paras mahdollinen ja kaikki muutosyritykset aiheuttaisivat uusia ongelmia. Kaikesta pitää silti voida puhua ja etsiä parasta mahdollista ratkaisua. 

Otetaan lähtökohta. Osa nuorista tarvitsee aidosti toimeentulotukea. He eivät ole toistaiseksi päässeet töihin tai koulutukseen tai työstä saatava palkka on niin pieni, että se ei kata elinkustannuksia. Osalla on mielenterveysongelmia, jotka voivat olla niin vaikeita, ettei työnteko onnistu. He tarvitsevat kuntoutusta.

Mutta on myös nuoria, jotka nostavat toimeentulotukea, eivätkä edes pyri koulutukseen ja työhön. Tässä ryhmässä on ihmisiä, jotka ovat valinneet työelämän ulkopuolella olemisen omasta halustaan. "Oma tahto" on tosin suhteellinen käsite, syyt toimia näin ovat kirjavia. Osa heistä ei ole saanut edes kotoa työnteon mallia tai minkäänlaista päivärytmiä. Mutta teoriassa heillä ei ole estettä osallistua koulutukseen tai työelämään. Onko olemassa hyvää syytä, miksi tämän ryhmän on annettava olla koulutuksen ja työelämän ulkopuolella? Tällä ryhmällä on todettu oleva riski syrjäytyä pysyvästi (syrjäytymisellä tarkoitan tässä yhteydessä työn ja/tai koulutuksen puuttumista, itse kaikki heistä eivät välttämättä koe olevansa syrjäytyneitä.) Toimeentulotukimenot kasvavat jatkuvasti, monissa kaupungeissa varsinkin nuorten osalta. Osasyynä on tietenkin taloustaantuma ja työttömyyden kasvu. Nuorisotakuun pitäisi kuitenkin mahdollistaa kaikille jokin opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka. Jää nähtäväksi, tapahtuuko näin.

Hiilamon ohella ainakin muutamat muut henkilöt ovat pohtineet erilaisten palkkatukien/työmarkkinatuen maksamista toimeentulotuella olevan nuoren palkkaavalle yritykselle, järjestölle tms nuorelle maksettavan toimeentulotuen sijaan. Näen tässä ison riskin ei-toivotun matalapalkkajärjestelmän kehittymiselle, mutta en pidä ajatusta täysin huonona. Palkkatukiahan on jo nyt käytössä. On kuitenkin todellinen ongelma, että monella ammattialalla palkka on niin matala, että varsinkaan isoissa kaupungeissa se ei riitä elinkustannuksiin. Tämä on yksi syy toimeentulotuen käyttöön. 

Toimeentulotuki maksetaan kunnan kassasta, vaikkakin valtio palauttaa siitä kunnalle myöhemmin osan. Voisiko esimerkiksi alle 25-vuotiaiden lapsettomien nuorten surjäytymistä pyrkiä ehkäisemään vaatimalla noin 20-25 viikkotunnin työskentelyä kunnalla? Järjestelmän kehittäminen vaatisi kunnilta isohkoa panostusta ja olisin valmis kannattamaan mitään tällaista kokeilua vain, jos seuraavat ehdot täyttyisivät.

-"Toimeentulotukinuorten" tekemä työ ei vähentäisi kunnan muita työpaikkoja, siitä ei vahingossakaan tulisi "kunnan matalapalkkasektori"
-Ihmiset, joilla ei aidosti ole edellytyksiä tehdä yhtään minkäänlaista työtä, kyettäisiin erottelemaan esimerkiksi lääkärin todistuksella
-Systeemi otettaisiin käyttöön vasta esimerkiksi 6kk tai 12kk toimeentulotuen nostamisen jälkeen. Toimeentulotuen hakijalla on ollut aikaa lukea esimerkiksi pääsykokeisiin
-Työn ei pitäisi olla rangaistusluonteista eli ei ole tarkoitus siirtää armeijatyylisesti lumikasaa paikasta toiseen
-Kyseisille nuorille tarjottaisiin myös psykologista tukea ja ammatinvalintaohjausta.

Täysin aukoton systeemi ei mitenkään voisi olla ja varsinkin se, miten pitäisi toimia niiden henkilöiden kanssa, jotka eivät saapuisi töihin tai jotka eivät käytännössä tekisi yhtään mitään, jää tässä vaihtoehdossa avoimeksi. 

Mutta jos tällaisen järjestelmän kehittäminen olisi jotenkin mahdollista, niin pitäisikö se jättää kehittämättä? Onko pohdinta toimeentulotuen muuttamisesta tietyn ikäryhmän osalta vastikkeelliseksi automaattisesti kovaa ja eriarvoistavaa puhetta? Tiedostan, että lain muuttaminen tietyn ikäryhmän osalta voidaan nähdä epätasa-arvoa lisääväksi ja se perustelu, että laissa on jo nyt poikkeuksia alle 25-vuotiaiden osalta, ei ole loogisesti kestävä. Myös nykytilanne voi olla virheellinen. Mutta onko paras vaihtoehto se, että toimeentulotuki mahdollistaa työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämisen? Toimeentulotukimenoilla on myös muuta käyttöä kuntataloudessa. Iso osa menee tietenkin todelliseen tarpeeseen, mutta jokainen miljoona, joka voitaisiin käyttää toisin, voitaisiin todellakin käyttää toisin. Tilanteessa, jossa verotulot vähenevät ja huoltosuhde heikkenee, toimeentulotukimenojen kasvu on väistämättä muista sosiaali- ja terveyspalveluista pois. 
Paradoksaalisesti tutkimusten mukaan moni toimeentulotukeen oikeutettu -eli sitä todellisuudessa kipeästi tarvitseva- ei tällä hetkellä hae tukea. Samaan aikaan tukea käyttävät henkilöt, joiden ensisijainen paikka olisi koulutuksessa tai työssä.

Jos joku on jaksanut lukea tänne asti, niin nyt saattaa herätä kysymys, että mitenkäs tämä suhtautuu Vihreiden kansalaispalkkanäkemyksiin? Siten, että edellä mainitun (jos järkevä systeemi onnistuttaisiin kehittämään) ohella olisin valmis kokeilemaan esimerkiksi jossain saman kokoisessa kaupungissa myös kansalaispalkkaa, esimerkiksi Vihreiden kustannusneutraalia mallia. Sitten näiden kokeilujen tuloksia tulisi verrata keskenään + johonkin sellaiseen kaupunkiin, jossa nykysysteemi olisi käytössä ja tietenkin suhteuttaa yleiseen työttömyys- ja taloustilanteeseen. Mikä järjestelmä vähensi syrjäymistä tehokkaimmin? Mistä syntyi eniten kustannuksia suhteessa hyötyyn kunnille ja valtiolle? Miten eri järjestelmät vaikuttivat ihmisten käyttäytymiseen ja hyvinvointiin?

Mietin tänään sitä, miten joistain sosiaali- ja terveyspoliittisista aiheista on vaikea edes keskustella. Yksi näistä on toimeentulotuki ja sen kehittäminen. Heikki Hiilamo lausui Kuntalehdessä ajatuksiaan siitä, miten nuorten pitäisi olla ensisijaisesti työssä tai koulutuksessa toimeentulotuen saamisen sijaan. Hililamon pohdinnasta nousi jälleen jonkinlainen myrsky vesilasissa. Mielestäni on kiinnostavaa, millainen tabu toimeentuloturvan vastikkeettomuus on. Voi hyvin olla, että nykyinen käytäntö on paras mahdollinen ja kaikki muutosyritykset aiheuttaisivat uusia ongelmia. Kaikesta pitää silti voida puhua ja etsiä parasta mahdollista ratkaisua. 

Otetaan lähtökohta. Osa nuorista tarvitsee aidosti toimeentulotukea. He eivät ole toistaiseksi päässeet töihin tai koulutukseen tai työstä saatava palkka on niin pieni, että se ei kata elinkustannuksia. Osalla on mielenterveysongelmia, jotka voivat olla niin vaikeita, ettei työnteko onnistu. He tarvitsevat kuntoutusta.

Mutta on myös nuoria, jotka nostavat toimeentulotukea, eivätkä edes pyri koulutukseen ja työhön. Tässä ryhmässä on ihmisiä, jotka ovat valinneet työelämän ulkopuolella olemisen omasta halustaan. "Oma tahto" on tosin suhteellinen käsite, syyt toimia näin ovat kirjavia. Osa heistä ei ole saanut edes kotoa työnteon mallia tai minkäänlaista päivärytmiä. Mutta teoriassa heillä ei ole estettä osallistua koulutukseen tai työelämään. Onko olemassa hyvää syytä, miksi tämän ryhmän on annettava olla koulutuksen ja työelämän ulkopuolella? Tällä ryhmällä on todettu oleva riski syrjäytyä pysyvästi (syrjäytymisellä tarkoitan tässä yhteydessä työn ja/tai koulutuksen puuttumista, itse kaikki heistä eivät välttämättä koe olevansa syrjäytyneitä.) Toimeentulotukimenot kasvavat jatkuvasti, monissa kaupungeissa varsinkin nuorten osalta. Osasyynä on tietenkin taloustaantuma ja työttömyyden kasvu. Nuorisotakuun pitäisi kuitenkin mahdollistaa kaikille jokin opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka. Jää nähtäväksi, tapahtuuko näin.

Hiilamon ohella ainakin muutamat muut henkilöt ovat pohtineet erilaisten palkkatukien/työmarkkinatuen maksamista toimeentulotuella olevan nuoren palkkaavalle yritykselle, järjestölle tms nuorelle maksettavan toimeentulotuen sijaan. Näen tässä ison riskin ei-toivotun matalapalkkajärjestelmän kehittymiselle, mutta en pidä ajatusta täysin huonona. Palkkatukiahan on jo nyt käytössä. On kuitenkin todellinen ongelma, että monella ammattialalla palkka on niin matala, että varsinkaan isoissa kaupungeissa se ei riitä elinkustannuksiin. Tämä on yksi syy toimeentulotuen käyttöön. 

Toimeentulotuki maksetaan kunnan kassasta, vaikkakin valtio palauttaa siitä kunnalle myöhemmin osan. Voisiko esimerkiksi alle 25-vuotiaiden lapsettomien nuorten surjäytymistä pyrkiä ehkäisemään vaatimalla noin 20-25 viikkotunnin työskentelyä kunnalla? Järjestelmän kehittäminen vaatisi kunnilta isohkoa panostusta ja olisin valmis kannattamaan mitään tällaista kokeilua vain, jos seuraavat ehdot täyttyisivät.

-"Toimeentulotukinuorten" tekemä työ ei vähentäisi kunnan muita työpaikkoja, siitä ei vahingossakaan tulisi "kunnan matalapalkkasektori"
-Ihmiset, joilla ei aidosti ole edellytyksiä tehdä yhtään minkäänlaista työtä, kyettäisiin erottelemaan esimerkiksi lääkärin todistuksella
-Systeemi otettaisiin käyttöön vasta esimerkiksi 6kk tai 12kk toimeentulotuen nostamisen jälkeen. Toimeentulotuen hakijalla on ollut aikaa lukea esimerkiksi pääsykokeisiin
-Työn ei pitäisi olla rangaistusluonteista eli ei ole tarkoitus siirtää armeijatyylisesti lumikasaa paikasta toiseen
-Kyseisille nuorille tarjottaisiin myös psykologista tukea ja ammatinvalintaohjausta.

Täysin aukoton systeemi ei mitenkään voisi olla ja varsinkin se, miten pitäisi toimia niiden henkilöiden kanssa, jotka eivät saapuisi töihin tai jotka eivät käytännössä tekisi yhtään mitään, jää tässä vaihtoehdossa avoimeksi. 

Mutta jos tällaisen järjestelmän kehittäminen olisi jotenkin mahdollista, niin pitäisikö se jättää kehittämättä? Onko pohdinta toimeentulotuen muuttamisesta tietyn ikäryhmän osalta vastikkeelliseksi automaattisesti kovaa ja eriarvoistavaa puhetta? Tiedostan, että lain muuttaminen tietyn ikäryhmän osalta voidaan nähdä epätasa-arvoa lisääväksi ja se perustelu, että laissa on jo nyt poikkeuksia alle 25-vuotiaiden osalta, ei ole loogisesti kestävä. Myös nykytilanne voi olla virheellinen. Mutta onko paras vaihtoehto se, että toimeentulotuki mahdollistaa työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämisen? Toimeentulotukimenoilla on myös muuta käyttöä kuntataloudessa. Iso osa menee tietenkin todelliseen tarpeeseen, mutta jokainen miljoona, joka voitaisiin käyttää toisin, voitaisiin todellakin käyttää toisin. Tilanteessa, jossa verotulot vähenevät ja huoltosuhde heikkenee, toimeentulotukimenojen kasvu on väistämättä muista sosiaali- ja terveyspalveluista pois. 
Paradoksaalisesti tutkimusten mukaan moni toimeentulotukeen oikeutettu -eli sitä todellisuudessa kipeästi tarvitseva- ei tällä hetkellä hae tukea. Samaan aikaan tukea käyttävät henkilöt, joiden ensisijainen paikka olisi koulutuksessa tai työssä.

Jos joku on jaksanut lukea tänne asti, niin nyt saattaa herätä kysymys, että mitenkäs tämä suhtautuu Vihreiden kansalaispalkkanäkemyksiin? Siten, että edellä mainitun (jos järkevä systeemi onnistuttaisiin kehittämään) ohella olisin valmis kokeilemaan esimerkiksi jossain saman kokoisessa kaupungissa myös kansalaispalkkaa, esimerkiksi Vihreiden kustannusneutraalia mallia. Sitten näiden kokeilujen tuloksia tulisi verrata keskenään + johonkin sellaiseen kaupunkiin, jossa nykysysteemi olisi käytössä ja tietenkin suhteuttaa yleiseen työttömyys- ja taloustilanteeseen. Mikä järjestelmä vähensi syrjäymistä tehokkaimmin? Mistä syntyi eniten kustannuksia suhteessa hyötyyn kunnille ja valtiolle? Miten eri järjestelmät vaikuttivat ihmisten käyttäytymiseen ja hyvinvointiin?